sunnuntai 9. lokakuuta 2016

Seuran hirvenmetsästys jatkui lauantaina 8.10.2016

Hirvenmetsästyksen ensimmäisenä viikonloppuna (1-2.10) talkoiltiin hirvilavoja ja polttopuita ja harjoiteltiin ammuntaa. Toisena viikoloppuna lauantaina päästiin itse jahtiin. Paikalle oli tullut mukavasti väkeä ja päästiin pitkästä aikaa suorittamaan perinteisiä ajoja. Saaliiksi saatiin toisesta ajosta iso uroshirvi 3+4 piikkiä puolenpäivän aikoihin. Ampujana kunnostautui Jarmo Tuunainen.

Oikealla onnellinen ampuja, vasemmalla Pekka ja keskellä Juho-Jussi.
Ajojahdin jälkeen tehtiin Ryöskärissä vielä koirajahti, jonka tuloksena Tapio Kehus pääsi ampumaan naarasvasan klo 15 aikoihin. Havaintoja hirvistä on ollut alueellamme runsaasti ja kaikki tapahtumat kirjataan oma.riista.fi palveluun, joka on osoittautunut erinomaiseksi työvälineeksi.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti