sunnuntai 29. lokakuuta 2017

Hirvenlihan huutokauppa meni hyvin 29.10.2017

Hirvenlihasta oli kiinnostunut reilut 25 huutajaa ja seura sai toimintaansa mukavasti rahaa. Kiitoksia kaikille huutajille ja paikalla olleille hirviseurueen jäsenille. Huutokauppa alkoi klo 14 ja huutoja riitti niin kauan kuin oli lihaa tarjolla.

Paavo K toimi meklarina

ja kauppa kävi...
Porukka oli valmiina huutamaan

lauantai 28. lokakuuta 2017

Perjantaina 27.10.2017 saatin kaadettua huutokauppahirvi

Ilkka pääsi ampumaan ison naarashirven Vilman haukkuun Ryöskärissä. Näin saimme sunnuntaiksi hirven huutokauppaa varten. Hirvi vedettiin metsästä uudella hirviputkella, joka on osoittautunut oivaksi työkaluksi hankalissa maastoissa.

Hirvi paloiteltiin ammattilaisen toimesta

ja vedettiin metsästä uudella hirviputkella

keskiviikko 25. lokakuuta 2017

Maanantaina 23.10.2017 jaettiin runsaasti hirvenlihaa

Alueella vallitseva korkeapaine ja siitä johtuvat pakkaset ehtivät kohmettaa varastossa olleet hirvien ruhot, joten jouduimme päätymään paloittelussa isoihin paloihin. Osa jäsenistä piti tapaa erittäin hyvänä ja osa hieman haasteellisempana, kun sattui hieman eri osia ruhoista. Kaiken kaikkiaan jaosta selvittiin ja oman kylmiön tarve koettiin tarpeelliseksi. Jaettavana oli kaikenkaikkiaan 8 aikuista hirveä ja 4 vasaa. 

Supernaiset vauhdissa
Joku onnekas sai tällaisenkin palasen jaossa
Päädyimme isoihin paloihin ja se näkyi...

... palaset olivat aikamoisia...

Hienot olivat jakoläjät

sunnuntai 22. lokakuuta 2017

Sunnuntaina 22.10.2017 hirviseurueemme sai 4 aikuista hirveä nurin

Sunnuntaina hirviseurueemme sai kaksi aikuista urosta ja kaksi aikuista naarasta perineistä ajojahtia käyttämällä. Kaikki ajot näytti menevän ihan nappiin. Kaadettujen hirvien lisäksi tuli merkittyä lukuisia havaintoja. Em. asiat osoittavat, että alueemme hirvikanta on vieläkin liian suuri, jotta metsänomistajat olisivat tyytyväisiä. Pyrimme aktiivisesti vaikuttamaan siihen, että ensivuonna saamme luvan metsästää enemmän hirviä. Nyt jäljellä on seurallemme enää 2 aikuisen lupaa sekä yhden aikuisen ja yhden vasan luvat, jotka myymme muille halukkaille hirvestäjille metsään huutokaupalla. Jos olet kiinnostunut asiasta niin mene ja tarjoa Eräverkon huutokaupassa ja pääse nauttimaan alueemme runsaasta hirvikannasta.
Nuotiolla hirviseurueemme jäseniä
Teemu ja Hannu hirven kimpussa
Jussi opettamassa nuorta seurueemme jäsentä hirvenmetsästyksen saloihin
Vaikka on kiirettä on mukavaa välillä tarinoida nuotion ääressä
Yksitapa hakea hirvi metsästä...
ja oinen tapa...
... ja samaa rataa...
Joskus hirvien kerääminen metsästä vastaa tukkien noutoa....
Sauli esittelemässä ampumaansa uroshirveä

lauantai 21. lokakuuta 2017

Lauantaina 21.10 kaadettin perinteisellä ajomenetelmällä 2:ssa ajossa 5 hirveä

Lauantai päivä oli erittäin onnistunut ja heti aluksi saatiin saaliiksi iso uroshirvi 8+7 piikkinen. Ampujana kunnostautui Jouni. Toisessa ajossa sitten paukkui jo enemmän ja saaliiksi saatiin 2 vasaa, lehmä ja tappisarvisonni. Näiden lisäksi oli useita muita hirvihavaintoja.
Päivän ensimmäinen saalis oli Jounin "Pukkeroinen"

eli 8 + 7 piikkiä puolellaan
Toisessa ajossa kaatui jo aikalailla riistaa
Lahtimiehet olivat jo vastassa hirviä ja puukko alkoi heilumaan
Pikkuhiljaa hirvet pääsivät taljoistaan ja laitettiin riippumaan vajalle

Perjantaina 20.10 kaatui emä ja vasa Nellan haukkuun

Ilkka pääsi ampumaan Nellan haukkuun perjantaina emän ja vasan klo 17 aikoihin. Haukku oli jatkunut jo useita tunteja.

torstai 19. lokakuuta 2017

Torstaina 19.10.2017 saaliiksi vasa

Torstaina vapaaehtoiseen hirvijahtiin osallistui reilut 10 passimiestä ja Nella. Saaliiksi saatiin Viinamäestä yksi vasa, jonka ampui Ilkka. Saalis suolistettiin metsässä ja vietiin lahtivajalla nyljettäväksi ja orteen roikkumaan.
Makkaranpaistossa onnistuneen kaadon jälkeen lähes koko päivän porukka
Vakkurin Erkki, Kehuksen Jorma ja Jaakolan Paavo vastaanottamassa vasaa vajalla
Erkki nostaa vasan etupihdeillä sovivalle nylkykorkeudelle ja yhdessä nylkyporukka huolehtii nahkan
poistamisesta ja etujalkojen aukaisuista.Hirven nostossa mukana Paavon ja Jorman kanssa Teemu Väätäjä

maanantai 16. lokakuuta 2017

Syksyn 2017 hirvijahti käynnistyi - ensimmäisenä viikonloppuna hyvä saalis

Vuoden 2017 hirvijahti käynnistyi perjantaina 13.10.2017 peltojahdilla. Saaliiksi saatin vasa ja kaksi aikaista hirveä. Lauantaina jahti jatkui klo 8, jolloin kokoonnuttiin Viinamäen tienhaaraan. Paikalle saatiin 21 ajomiestä ja 30 ampujaa. Mukaan oli kutsuttu myös seuran ulkopuolisia jäseniä, joita olikin paikalla ilahduttavasti. Paikalla oli myös Rantapohjan lehden toimittaja seuraamassa jahtia ja haastattelemassa seuran nuorinta ampujaa 12 vuotiasta Saraa. Lauantaina  saimme kaadettua aikaisen hirven ja vasan. Sunnuntaina ammuimme kaksi aikaista ja yhden vasan, Saaliimme on tähän mennessä 5 aikaista ja 3 vasaa, joten jahti on alkanut mukavasti. Maanantaina ruhot paloiteltiin ja jaettiin osallistujien kesken,

Hirven vetoa hirviputkella

Vasan käsittelyä

Hieno vasa

Konsta passissa

Nuori hirvimies

Sakari onnellisena ensimmäisen kaadon jälkeen
Ensimmäisen päivän saalis

Linjan alla nuotiolla

Uuteen passiin lähdössä
Vasa lähdössä hirvivajalle

maanantai 2. lokakuuta 2017

Sunnuntaina 1.10.2017 talkoiltiin hirvilavoja ja pidettiin ylimääräinen yleinen kokous

Hirviseurue valmistautuu tulevaan jahtikauteen 2017 rakentamalla lisää hirvilavoja. Lavojen rakentaminen aloitettiin jo viime vuonna ja nyt valmiita lavoja on reilut 15 kpl. Sunnuntaina saatiin valmiiksi 3 lavaa, jotka heti kuljetettiin kohteisiinsa. 

Yleisen kokouksen päätökset on tarkemmin luettavaissa kohdassa asiakirjat. Tärkein päätös oli se, että kesäkokouksessa päätetyt hirvien myyntihinnat metsään muutettiin huutokaupan pohjahinnoiksi.

Iso kiitos jälleen kerran kaikille osallistujille sekä seuran naisille, jotka huolehtivat jälleen kerran talkoolaisten muonituksesta ja kahvituksesta.