torstai 27. lokakuuta 2016

Vieraat olivat jahdissaan nopeita ja tehokkaita

Seuramme päätti myydä hirven metsään kesäkokouksessa. Vieraat saapuivat hirveä metsästämään keskiviikkona 26.10.2016 Punkalaitumelta asti. Varsinainen jahti alkoi klo 9 seuraavana päivänä. Jahti ehti kestää vain noin 3 tuntia, kunnes saaliksi valikoitui iso sarvipää koiran haukkuun. 

Vieraat valmistautumassa jahtiin

Onnelliset jahtilaiset hirvisonnin äärellä

Matkalla..

Mönkijän perässä...

ja lopuksi tiellä

keskiviikko 19. lokakuuta 2016

Sauli sai pyydettyä supikoiran 19.10.2016 aikaisin aamulla

Nyt näyttää hyvältä, kun jälleen kerran saatiin alueeltamme pyydettyä supikoira. Tällä kertaa Martta -koira sai supikoiran kiinni Kivisuolla lyhyen ajon päätteeksi.
 
Aamuyöstä klo 6.30 tuli supikoira yllätetyksi Martan toimesta
 

tiistai 18. lokakuuta 2016

Aleksi sai iltajahdissa supikoiran

Hienoa, että pienpetoja saadaan alueeltamme pyydettyä. Tämä on tärkeää toimintaa, kun pyrimme huolehtimaan pienriistan elinmahdollisuuksista. Toivotaan, että yhä useampi jäsenemme huolehtivat pienpetojen kannan pienentämisestä.
 
Aleksi, baikal ja supikoira
 

Syksyn 2016 viimeinen lihanjako suoritettiin tiistaina 18.10.2016

Viimeisessä hirviseurueen lihanjaossa oli jaettavana 1 aikuinen ja 4 vasaa. Paikalla oli ahkeria lihojen paloittelijoita, kuten alla olevasta kuva sarjasta ilmenee...




maanantai 17. lokakuuta 2016

Seuran hirvijahti saatiin päätökseen maanantaina 17.10.2016

Näillä näkymin on seuran hirvijahti ohi syksyltä 2016. Viimeisenä hirven pääsi ampumaan Kauko Vakkuri. Saaliksi saatiin urospuolinen hirven vasa. Saaliiksi saatiin jahtikautena 3 aikaista hirveä ja 6 vasaa. Havaintoja saatin 7 päivän aikana yhteensä 63 kappaletta. Valitettavasti liian iso hirvikanta jäi jahdinkin jälkeen metsänomistajien kiusaksi ensi talveksi.
 
Viimeisenä hirvijahtipäivänä suurimman urakan suoritti Nella-koira, joka seurasi ja haukkui aikuista hirveä 37 km matkan. Kuvassa paksuviiva kuvaa haukkua, jonka tiheys vaiheli 50 - 90 krt/min. Huima suoritus 12-vuotiaalta hirvikoiralta.

Kauden 2016 hirvijahti on hyvä päättää kuvaan lämpimästä nuotiosta

sunnuntai 16. lokakuuta 2016

Sunnuntaina 16.10.2016 ei tullut hirviä, mutta pari supikoiraa koki kohtalonsa

Sunnuntaina tavoitteena oli metsästää vasa. Koko päivä metsästettiin ahkerasti, mutta ilman saalista. Havaintoja hirvistä oli kuitenkin useita. Päivän päätteeksi Aaro ja Jouni kävivät jahtaamassa supeja Aaron Martta koiralla ja Jounin Bobby koiralla ja loppujen lopuksi saalistakin saatiin.
 
Aaro, Martta ja supi
 
Jouni, Bobby, Supi ja Aaro
 
 

lauantai 15. lokakuuta 2016

Lauantaina 15.10.2016 saatiin saaliiksi yksi aikuinen ja kaksi vasaa

Hirvijahti jatkui lauantaina ja saaliiksi saatiin ensin vasa, jonka pääsi ampumaan Aaro Kehus Vakkurin Kaukon koiralle aamupäivällä. Iltapäivällä saatiin saaliiksi vielä vasa ja aikuinen, jotka pääsivät ampumaan Jouni Heinikoski ja Aaro Kehus Nellan haukkuun. Otimme myös käyttöön jahdissa WhatsApp-sovellutuksen, joka osoittautui heti toimivaksi työkaluksi. Näin saimme viestit toimitettua lähes reaaliaikaisesti porukan kesken.
 
Aikaa oli tulistellakin... (kuva M. P)

... tehdä makkaratikkuja (kuva M.P)

... seurata Vilman kulkua kartalla... (kuva T.M)

... paistaa makkaraa... (kuva J.V)

ja poseerata yhdessä hirven kanssa... (Kuva J-J.H)
 

maanantai 10. lokakuuta 2016

Lihanjako sujui rutiinilla

Maanantaina 10.10.2016 suoritettiin lihanjako klo 8.30 - 12.30 välisenä aikana. Jaettavana oli kaksi aikuista ja kaksi vasaa. Lihanleikkaajana paikalla oli Pentti Rantahäli, joka suoritti ruhojen ns. peruspaloittelun ja muutoinkin opetti lihan oikeaoppista käsittelyä. Muutoin hommat suoritettiin vanhan perinteisen kaavan mukaan. Kiitos kaikille osallistujille sekä jahtiin että jakoon. Jahti jatkuu jo seuraavan viikoloppuna.
Hirvien ruhot odottamasa paloittelua (kuva T.T)

ja kasassa odottamassa jakoa (kuva T.T)

... hienot lihat odottavat ottajaansa (kuva T.T)

sunnuntai 9. lokakuuta 2016

Sunnuntain hirvijahdissa 9.10.2016 lisää saalista

Sunnuntai aloitettiin perinteisellä ajojahdilla Ryöskäristä. Ajossa Sauli Kehus pääsi ampumaan naarasvasan noin klo 10 aikoihin. Ajojahdin loputtua löysi Nella hirven, jonka pääsi ampumaan Jouni Heinikoski haukkuun klo 13.30 aikoihin.

Hirvi lähdössä viimeiselle matkalleen kohti lahtivajaa (kuva P.Å)

Jouni, Nella ja hirvi (kuva J.K)

Seuran hirvenmetsästys jatkui lauantaina 8.10.2016

Hirvenmetsästyksen ensimmäisenä viikonloppuna (1-2.10) talkoiltiin hirvilavoja ja polttopuita ja harjoiteltiin ammuntaa. Toisena viikoloppuna lauantaina päästiin itse jahtiin. Paikalle oli tullut mukavasti väkeä ja päästiin pitkästä aikaa suorittamaan perinteisiä ajoja. Saaliiksi saatiin toisesta ajosta iso uroshirvi 3+4 piikkiä puolenpäivän aikoihin. Ampujana kunnostautui Jarmo Tuunainen.

Oikealla onnellinen ampuja, vasemmalla Pekka ja keskellä Juho-Jussi.
Ajojahdin jälkeen tehtiin Ryöskärissä vielä koirajahti, jonka tuloksena Tapio Kehus pääsi ampumaan naarasvasan klo 15 aikoihin. Havaintoja hirvistä on ollut alueellamme runsaasti ja kaikki tapahtumat kirjataan oma.riista.fi palveluun, joka on osoittautunut erinomaiseksi työvälineeksi.